Tekstin rakenne – kappaleiden järjestys on järjestelykysymys

Kuinka kirjoittaa rakenteeltaan selkeä ja sujuva teksti niin, että lukija pysyy varmasti menossa mukana? Vaikka pieni ponnistelu ja pinnistely on monessa asiassa vain hyödyksi, tekstiä lukiessa ylimääräinen vaiva ei varsinaisesti ole eduksi. Tekstin rakenne tarkoittaa siis sitä, missä järjestyksessä kirjoitat asioista ja miten sijoitat kappaleet. Tämä rakenne riippuu kirjoittamastasi tekstilajista ja aiheesta. Kaikkia tekstejä kun ei voi lähteä rakentamaan samalla kaavalla. Onneksi kuitenkin kappaleiden järjestys on järjestelykysymys.
Esimerkkejä tekstin rakenteesta
Pidä lukijasta huolta ja varmista tekstisi selkeä ja helppo luettavuus. Esittelen alla muutamia erilaisia esimerkkejä tekstin rakenteesta ja siitä, mihin tekstilajeihin rakenteet muun muassa sopivat. Seuraa seuraavia ohjeita tullaksesi tekstien rakennusmestariksi.
Aikajärjestys
- Tätä rakennetta käytetään teksteissä, joissa käsitellään jonkin asian kehittymistä tai etenemistä.
- Aikajärjestys sopii esimerkiksi yritystarinaan tai kertomuksenomaiseen blogikirjoitukseen.
Tärkeysjärjestys
- Tärkeysjärjestystä käytetään teksteissä, joissa esitellään merkitykseltään eriarvoisia asioita.
- Yleensä teksti etenee tärkeimmästä asiasta vähemmän tärkeään. Tärkeysjärjestys voi edetä myös paremmuusjärjestyksessä.
- Tällainen tekstin rakenne sopii esimerkiksi ohjeistuksiin ja tiedotteisiin.
Vertailujärjestys
- Vertailujärjestystä kannattaa suosia, jos tekstissä tarkastellaan asioita suhteessa toisiinsa (esimerkiksi yrittäjä vai palkkatyöläinen).
- Kirjoittaja voi käsitellä ensin kokonaan toisen vertailtavan asian eri puolia ja sitten siirtyä toisen asian käsittelyyn.
- Voit myös käsitellä vertailtavia asioita rinnakkain koko tekstin ajan. Rinnasta asioita toisiinsa käyttämällä muun muassa ilmaisuja toisaalta, kun taas, sen sijaan ja mutta.
- Vertailujärjestys sopii esimerkiksi arvosteluun.
Ongelmanratkaisujärjestys
- Tällainen rakenne sopii teksteihin, joissa pohditaan jotain epäkohtaa.
- Esitä ensin ongelma ja sen seurauksia. Anna lopuksi ehdotuksia, miten ongelman voi ratkaista tai miten siitä voi selvitä.
- Ongelmanratkaisujärjestystä käytetään esimerkiksi mielipidekirjoituksissa.
Aihepiirijärjestys
- Käytä tätä rakennetta teksteissä, joissa käsitellään useita samanarvoisia asioita tai jotakin kokonaisuutta osa kerrallaan.
- Aihepiirijärjestyksessä tarkastellaan esimerkiksi jonkin rakennetta, ominaisuuksia tai rakennetta.
- Tällainen järjestys sopii muun muassa esitelmiin ja tieteellisiin teksteihin.
Tsekkaa vielä aiemmin esittelemiäni aloitus- ja lopetustapoja sekä esimerkkejä otsikoista, jotta houkuttelet lukijat lukemaan koko tekstisi. Sitten vain käärimään hihat ja työn touhuun. Harjoitus tekee (rakennus)mestarin.